sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Askarrellut korvikset

Sain lahjaksi ihanat korvakorut, isäni tekemät.
 Isä osaa mitä vaan.

Materiaalina on vahattu nauha.
Tykkään kovasti.
Kiitos!

tiistai 26. tammikuuta 2016

Tigerin lanka testauksessa

 Ostin Tigeristä Reykjavikista ohutta sukkalankaa testausmielessä.
En tiedä onko näitä Suomessa myynnissä.
56 grammaa kului näihin koon 44 perussukkiin. 
Väri miellytti ja Lidlin vastaavat tuotteet eivät ole
 tuottaneet pettymystä, joten päätin kokeilla.

Neulontatuntuma oli ok. Jään jännittämään, kestävätkö käytössä.

Mukavaa päivänjatkoa!

sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Kuusisukat

Lankavarastoja järjestellessäni törmäisin Novitan Isoveljestä aloitettuhin sukkiin. 
Malli ei enää miellyttänyt, joten purin ne ja aloitin uudet. 

Samanvahvuista jämää löysin varastostani myös, 
joten äkkiä ruutupaperia esille ja kuusipuu varteen.

 
Kyllä tulee äkkiä valmista, kun on paksu lanka. 
Kokoa näillä on noin 43 ja lankaa meni 180 grammaa. 
Ja jämää jäi molemmista. Vielä saisi pienet sukat tai lapaset.

lauantai 23. tammikuuta 2016

Äiti tekee/tyttö tekee

 Sain äidiltäni lahjaksi hänen neuloman tiskirätin.
Niin kaunis ja huolella tehty.

Tein itse kaksi.
Kuvat kertovat.
Toinen meistä on hieman huolellisempi ja toinen hätäisempi.
Vaaleanpunaisessa rätissä on nurjien silmukoiden muodostama 'ruusu',
joka piti sensuroida kuvasta, kun se näyttää pelkästään virheeltä.
Lankaa kulutin 25 grammaa, sellaisia jämiä, joita ei jäädä suremaan.
Mutta voi näillä minun tekemilläkin pyyhkiä rasvaroiskeita keittiössä.

sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Pakkasriemuja


Hiljaiseloa täällä blogin puolella on kestänyt jo viikon. 
Touhua on kuitenkin ollut, suunnitelmia monellakin elämänsaralla. 
Eilen kävin kaikki lankani läpi ja olipahan inspiroivaa hommaa. 
Pari kerää sain illalla jo tehtyä pois kuleksimasta, mutta niistä joskus myöhemmin.

Kun taas tuli kunnon pakkanen, 26 astetta, niin piti lähteä leikkimään ulos.
Kun kuuma vesi kohtaa roiskeina miinus kaksikymmentäkuusiasteisen ilman, näky on upea.

Seuraava kuva olisi voinut toimia kuva-arvoituksena, 
mutta vettä, tiskiainetta ja hitunen glyserolia, niin pakkanen hoiti loput.
Siitä, kun olen viimeksi puhallellut saippuakuplia, on kulunut jo aika kauan.



Vuorimäntykin sai omat koristepallonsa.

Välillä piti käydä sisällä lämmittelemässä ja jatkaa taas leikkimistä.

Palaan taas lankapallojen pariin, joten mukavaa talvipäivän jatkoa kaikille!

sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Pikaisia lahjoja


Vuoden 2015 tekemislistaan olin kirjoittanut seuraavaa: Tee saippuaa. 
Ajatus ei ollut ihan näin einesmäinen eli valmis massa, elintarvikeväri ja näin, 
mutta teinpä kuitenkin. Ihan olin ajatellut tehdä ikäänkuin raaka-aineista,
mutta ehkä joskus tulevaisuudessa.

Joka tapauksessa kivaa oli. Nuorimmainen sai pilkkoa massan.

 
Vesihauteessa lämmitys, vajaa viisi minuuttia niin massa suli.

 
Lorautin elintarvikeväriä, sama väri molemmissa satseissa, mutta määrässä reilusti eroa. 
Ja muotteihin kaateluunkaan ei kauaa mennyt. Muotit olemme saaneet lahjaksi Thaimaasta.

Jähmettymiseenkään ei mennyt kuin korkeintaan vartti ja sitten pääsimme pakkailemaan 
näitä sellofaaniin ja lahjomaan lasten kavereita ja sukulaisia.

keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Kirjani 2015

Sain joululahjaksi kaksi käsityöaiheista kirjaa, 
jotka vaikuttavat molemmat oikein käyttökelpoisilta.  
Vielä en ole mitään kirjojen ohjeista aloittanut, 
mutta varmasti teen molemmista jotain vielä tänä vuonna.

Olen julkaissut täällä blogissani kirjat, jotka olen vuoden aikana
joko lukenut tai kuunnellut äänikirjoina. Perinne jatkukoon. Top 3 on punaisella.


1. Romain Puértolas: Fakiiri joka juuttui Ikea-kaappiin *****
2. Mikko-Pekka Heikkinen: Jääräpää ***
3. Tuomas Kyrö: Iloisia aikoja, mielensäpahoittaja ***
4. Marja Korhonen: Häivähdyksiä - Erityinen elämäni ***
5. Marko Hautala: Kuokkamummo ****
6. E. L. James: Fifty shades - Sidottu *
7. John Boyne: Poika raidallisessa pyjamassa *****
8. Rosa Liksom: Reitari ****
9. Anna Lönnroth: Baselin vihreää **
10. Stephen King: Herääminen ***
11. Kirsten Jakobsen: Mankell ****
12. Mikael Bergstrand: Delhin kauneimmat kädet *****
13. Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät***
14. Erik Axl Sund: Unissakulkija *****
15. Erik Axl Sund: Varjojen huone*****
16. Elias Koskimies: Ihmepoika****
17. Richard Wiseman: Revi tämä kirja****
18. Leo Näreaho: Kuolemanrajakokemukset **
19. Anna Perho: Pientä säätöä ***
20. Mikko Salmi: Hunsvotin evankeliumi**
21. Håkan Nesser: Yksinäiset ****
22. Mikael Bergstrand: Sumua Darjeelingissa - ja teetä****
23. Tittamari Marttinen: Nainen joka söi napoleonin ***
24. Stephen King: Tervetuloa Joylandiin*****
25. Marcello Simoni: Kirottujen kirjojen kauppias **
26. Kreettta Onkeli: Tervetuloa paratiisiin *
27. Henning Mankell: Juoksuhiekka ****
28. Donna Leon: Kultamuna***
29. Satu Rämö: Islantilainen voittaa aina *****
30. George Orwell: Eläinten vallankumous**

31. Håkan Nesser: Pikku-Burman teurastajatar *****
32. Erik Axl Sund: Lasiruumiit*****
33. John Irving: Minä olen monta****
34. Karl Shaw: Hullut diktaattorit ***
35. Mari Jungsted: Viimeinen näytös ****
36. Roope Lipasti:Linnan juhlat****
37. Katja Kettu: Yöperhonen****
38. Anneli Kanto: Pyöveli *****
39. Arlandur Indridason: Reykjavikin yöt****
40. Quentin Bates: Kylmät käänteet ***
41. Carl-Johan Vallgren: Varjopoika ****
42. Mika Waltari: Suuri illusioni***
43. Jean- Christophe Rufin: Vaellus - Santiago de Compostelan kulkijat ***

* = Miksi luinkaan?
** = Parempiakin on tullut luettua
*** = Perushyvä
**** = Oikeasti hyvä
***** = Huippu

Osallistuin myös kirjan vuoden lukuhaasteeseen, mutta en päässyt maaliin. 
Kolmetoista kohtaa puuttui listastani, esim. yhtään runokirjaa tai sarjakuvakirjaa en lukenut. 
Hauska haaste kuitenkin ja ehkä jatkan tätä vielä tänä vuonna.

Pirteää pakkaspäivää!

lauantai 2. tammikuuta 2016

Vuosi 2015


Jo kokonainen ja puolikas päivä eletty vuotta 2016
ja nyt perinteiseen tapaan yhteenvetoa kässävuodestani 2015. 
Langankulutus oli yhteensä 3931 grammaa, joka on hiukkasen enemmän kuin edellisvuoden saldo.
Koska olen aiemminkin kuukausikulutukset tänne kirjannut, niin teen sen nytkin.
Selvästi on talvipainotteista tämä kässäilyni.
Tammikuu 450 g
Helmikuu 354 g
Maaliskuu 274 g
Huhtikuu 206 g
Toukokuu 106 g
Kesäkuu 58 g
Heinäkuu 162 g
Elokuu 198 g
Syyskuu 230 g
Lokakuu 547 g
Marraskuu 154 g
Joulukuu 1156 g

Lankaostokseni ylittivät varmasti kulutetun langan määrän, mutta puolustuksena mainittakoon, että suurin osa siitä kotiutui Islannista, josta nyt vaan oli ihan pakko ostaa oikeaa villaa.

 Sukkapareja valmistui 21, lapasia kolme paria ja pannulappuja seitsemän. 

 
 Muita virkattuja tai neulottuja juttuja valmistui yhteensä kymmenen.
Viime vuoden huivimallit olivat yksinkertaisia.
 

Virkkasin jouluaatonaattona pikaisesti kylpytossut, joista tuli sysirumat, mutta ajavat asiansa.
Mietin, kehtaanko laittaa näistä kuvaa blogiin ollenkaan, mutta menköön.


Aloitin virkatuista paloista matkamuistopeittoa. Palasia kertyikin ihan mukavasti.
Islanti ja Tuhkolma olivat kaukaisimmat kohteet vuonna 2015. 
Taisi tulla näistä matkamuistomunkeistakin perinne.






Lappuja on tulossa vielä viime vuoden reissuistakin, mutta ovat idea-asteella.
Yhtäkään Islanti-aiheista en ole vielä tehnyt.

 Tälle vuodelle suunnittelen ainakin seuraavaa:
  • matkamuistopeittoon lisää lappuja
  • Islannin langoista pari paitaa ja huivi
  • jotain uutta tekniikkaa hallintaan, ainakin briossineuletta pitää kokeilla
  • ikuisuuspeiton valmiiksi saattaminen (Täällä postaus peitosta vuodelta 2011, jolloin peitto oli ollut keskeneräisenä jo, öööö, muutamia vuosia!?)
Kässäpurkkiin laitoin aina euron, kun sain työn valmiiksi. 
Euroja tuli yhteensä 41 ja ne käytän johonkin ihanaan lankaan tänä vuonna.

Mukavaa talvipäivää!




perjantai 1. tammikuuta 2016

Jämälankavillasukkajoulukalenterisukat


Valmistuivathan nämä kuitenkin vielä viime vuodelle -
Jo perinteikkäät jämälankavillasukkajoulukalenterisukat. 
millainen raita millekin kalenterin päivälle tulee, 
ja pysyin aluksi ihan hyvin mukana, 
mutta sitten lähti laahaamaan. 
Otin myös kovasti omia vapauksia, 
tein sukista reilusti lyhyemmät lyhentämällä viimeisiä raitoja. 
Syynä ei ollut kiire, vaan puhtaasti se, 
että en tykkää kovin pitkävartisista sukista.

  Sukistani löytyy mm. lempipelini Tetris, kotikuntani asukasluku, veriryhmäni,  
silmieni väri, Väinö Linnaa, Sibeliusta, kahvimukini värit, puhelimeni taustakuva,  
syntymäpäiväni mukainen väri ja vaikka mitä muuta. Lankaa kului 118 grammaa.
Kuvat on otettu heti kun sukat sain valmiiksi eilisiltana eli valoa ei juuri kuviin saanut.

Kantapään osalta otin myös vapauksia.
Tein itselleni uuden ja reilusti kalenterisukkia helpomman version.
En ole koskaan oppinut silmukoimaan kauniisti ja tässä spiraalimallissa sitä ei tarvitse tehdä.
Spiraalikantapään ohje on täältä.

Kiitos  kaunis Vyyhdille ja Neulistille kalenteriKALista!

Oikein ihanaa ja valoisaa Vuotta 2016

teille kaikille täällä pistäytyville!