Näytetään tekstit, joissa on tunniste langat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste langat. Näytä kaikki tekstit

lauantai 2. tammikuuta 2016

Vuosi 2015


Jo kokonainen ja puolikas päivä eletty vuotta 2016
ja nyt perinteiseen tapaan yhteenvetoa kässävuodestani 2015. 
Langankulutus oli yhteensä 3931 grammaa, joka on hiukkasen enemmän kuin edellisvuoden saldo.
Koska olen aiemminkin kuukausikulutukset tänne kirjannut, niin teen sen nytkin.
Selvästi on talvipainotteista tämä kässäilyni.
Tammikuu 450 g
Helmikuu 354 g
Maaliskuu 274 g
Huhtikuu 206 g
Toukokuu 106 g
Kesäkuu 58 g
Heinäkuu 162 g
Elokuu 198 g
Syyskuu 230 g
Lokakuu 547 g
Marraskuu 154 g
Joulukuu 1156 g

Lankaostokseni ylittivät varmasti kulutetun langan määrän, mutta puolustuksena mainittakoon, että suurin osa siitä kotiutui Islannista, josta nyt vaan oli ihan pakko ostaa oikeaa villaa.

 Sukkapareja valmistui 21, lapasia kolme paria ja pannulappuja seitsemän. 

 
 Muita virkattuja tai neulottuja juttuja valmistui yhteensä kymmenen.
Viime vuoden huivimallit olivat yksinkertaisia.
 

Virkkasin jouluaatonaattona pikaisesti kylpytossut, joista tuli sysirumat, mutta ajavat asiansa.
Mietin, kehtaanko laittaa näistä kuvaa blogiin ollenkaan, mutta menköön.


Aloitin virkatuista paloista matkamuistopeittoa. Palasia kertyikin ihan mukavasti.
Islanti ja Tuhkolma olivat kaukaisimmat kohteet vuonna 2015. 
Taisi tulla näistä matkamuistomunkeistakin perinne.






Lappuja on tulossa vielä viime vuoden reissuistakin, mutta ovat idea-asteella.
Yhtäkään Islanti-aiheista en ole vielä tehnyt.

 Tälle vuodelle suunnittelen ainakin seuraavaa:
  • matkamuistopeittoon lisää lappuja
  • Islannin langoista pari paitaa ja huivi
  • jotain uutta tekniikkaa hallintaan, ainakin briossineuletta pitää kokeilla
  • ikuisuuspeiton valmiiksi saattaminen (Täällä postaus peitosta vuodelta 2011, jolloin peitto oli ollut keskeneräisenä jo, öööö, muutamia vuosia!?)
Kässäpurkkiin laitoin aina euron, kun sain työn valmiiksi. 
Euroja tuli yhteensä 41 ja ne käytän johonkin ihanaan lankaan tänä vuonna.

Mukavaa talvipäivää!




keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Pukintuomaa

Olin varmaan ollut kilttinä, kun Pukki toi kivoja lahjoja.
Ihanan pehmeä ja utuisen värinen neulottu kaulahuivi.

Möbius-huivi syksyisemmissä väreissä.

Mielenrauhaa ja rentoilua värityskirjan (joka oli oikestaan koko talon naisväelle)
ja 200 palan palapelin avulla. Molemmat ovat kyllä parasta pääntyhjennyspuuhaa.
Tietysti oli suklaaherkkuja ja teetä sekä ihania kirjoja. Mukavia hetkiä siis tiedossa.

 Lankaa tuli maltilliset kaksi kerää ja niihin sopiva turkistupsu. 
Nämä täytyy tehdä äkkiä valmiiksi nyt kun pakkaset alkoivat.
Lisäksi oman isän pajasta tuli puikonsuojus ja sainpa vielä apupuolat neulomiseen. 
Kiitos kaikille tai siis Pukille.

Ja kuten kuvasta näkyy jämälankavillasukkajoulukalenterin 
luukkuja on vielä avaamatta.
Ehkä vielä tänä vuonna valmistuu....

tiistai 8. joulukuuta 2015

Lahja

Ostin itselleni ennakkoon joululahjat Islannin reissulta.
Aitoa islantilaisen lampaanvillaa, tax free -hintaan,
Istexin lankatehtaan tuotantoa.

Vaikka reissusta on jo jokunen viikko, mitään valmista minulla ei näistä ole tullut. 
Puikolla toki jo on. Säästän joulun kiireettömiin päiviin ja nautiskelen.

 Kirja Islantilaisia neuleita on kulunut käsissäni.
Sama kirja oli paikanpäälläkin esillä kirjakaupoissa. 
Neulelehdet olivat niin arvokkaita, että jätin ostamatta, 
parempia ohjeita kun saa Ravelrystä.

 
 Tässähän näitä. Voivat olla kyllä liharotuisia nämä, mutta suloisia kuitenkin.

Mukavaa alkuviikkoa!










lauantai 19. syyskuuta 2015

En voinut vastustaa

 Koko vuoden olen ollut aika maltillinen lankaostoksissani.
Alle kilo on kotiutettu.
Paikallisen pikkuputiikin lanka-alessa en kuitenkaan voinut vastustaa 
tätä ihanan väristä, pehmoista Katia Darling -merinovillaa.

  Nyt on hakusessa mukava huiviohje. Saa vinkata.

perjantai 19. kesäkuuta 2015

Karkkia, lankaa, karkkilankaa

 Tuhkolmanreissulla löytyi aivan huikea fudgekoju. Meinasi ihan lähteä lapasesta.



 Brittireseptillä tehtyjä, aika hyviä....
Eihän näitä voi vastustaa!


Drottninggatanin karkkikaupan vakio-ostos on nämä kierrekarkit. 
Pakko ostaa tuliaisiksi ja itsellekin. Perinteet....


Ja paluureissulla Helsingissä oli ihan pakko käväistä Snurressa hakemassa vähäkalorisempaa herkkua, karkkiteemalla tosin kuitenkin jatkoin. Oli muuten eka lankaostos tänä vuonna.


Jos näistä aloittaisi juhannussukat.....

Ihanaa keskikesän juhlaa!

torstai 25. syyskuuta 2014

Värihaaste 6/6: Keltainen ja oranssi


Keltaisen ja oranssin kanssa samaan kuvaan änkesi neonkirjava Bravo (teinipipomatskua).
Oranssi kokonainen kerä päätyy metsäpipoksi, jotta hirvimiehet osaavat olla ampumatta. Kalastajalangasta ehkä liinoja, ehkä jotain muuta, aika näyttää.
Muista langoista tulee pelkkää raitaa tai kukkaa.
Päätän värihaastepostaukset tältä erää tähän, mutta vaikka vuoden päästä olisi kiva kuvata lankavarastot uudelleen. Kiitokset KnitCrochenatorille haasteesta.

lauantai 20. syyskuuta 2014

Värihaaste 5/6: Ruskea ja harmaa

 
Tämän verran minulla on jemmalankaa väreissä ruskea ja harmaa.
Värihaastepostaus numero viis vuorossa siis.
Ruskea vyyhti on huivilangaksi kuten myös etualan Kajat.
Seiskaveikat ovat värjäykseen.
Harmaista mohaireista ei ole mitään ideaa. 
Otan vastaan mielelläni ehdotuksia.
 
Karhunvadelmani, jotka ovat kituuttaneet kertaakaan kukkimatta jo neljä vuotta,
tuottivat nyt ensimmäisen satonsa.
Onneksi paikalliset harakat eivät ole löytäneet näitä näillä leveyksillä eksoottisia marjoja.
Tyrnit niille kyllä kelpaavat.  
 
 

Tykkään kovasti!
 
 
 

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Värihaaste 4/6: Mustat ja valkeat

 
Mustat ja valkoiset lankani värihaastepostauksessa tällä kertaa. Mustaa on eniten kaikista lankaväreistäni (Vai oliko musta väri lainkaan?). Sitä olen jemmannut Karnaluksista Tallinnasta. Valkoiset olen ostanut Kool aid -värjäystarkoituksiin ja muutama virkkauslankakin on, ehkä ne päätyvät verhoiksi. Pari kertaa olen aloittanut ja purkanut, mutta jospa kolmas kerta toden sanoisi.
 
Eilen täytin talvivarastoja puolukoilla. Jemmassa on mansikat, mustikat, herukat, karviaiset ja tänään poimin ihka ensimmäiset karhunvadelmat omista pensaista. Tyrninpoimintaan pääsen viikon sisällä.



Olo on kuin Veikko Huovisen kirjan päähenkilöllä.

perjantai 12. syyskuuta 2014

Värihaaste 3/6: Vihreä

 
Värihaastepostaus numero kolme: minun vihreäni.
 
Vaikka kovasti vihreästä väristä tykkään, niin lankojen määrässä tämä ei näy. Vihreitä on aika vähän varastossa. Maijaa ja Vilmaa sukkiin, pellavanarua jolle on hys hys -tarkoitus, Tovea johonkin (odottaa inspiraatiota) ja vähän puuvillaa virkkaukseen jämien lisäksi.
 
Vihreät sävyt väistyvät luonnosta.
Tänä syksynä olen poiminut paljon sieniä, pakastanut ja suolannut ja laittanut heti ateriaksi.  


 
Kurjetkin suunnittelevat talven viettoa.


Mutta nautitaan ensin lämpimästä viikonlopusta.

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Värihaaste 2/6: Siniset ja turkoosit


Värihaastepostaukset jatkuvat. Nyt on vuorossa siniset ja turkoosit lankani.
Aika akryylivoittoista on, virolaisia villoja on hiukkasen ja muutama korkkaamaton kerä sukkalankoja ja puuvillaa virkkaustöihin.
Sinisiä jämiä minulla ei enää kovin paljoa ole, niitä olen tuhonnut todella pitkän aikaa peittoprojektiin, joka toivon mukaan valmistuu tämän vuoden puolella.
360 mummonneliötä olen virkannut ja vielä puuttuu noin kuutisenkymmentä.
Päätteleminen on lievästi ahdistava jo pelkkänä ajatuksenakin.
Iso positiivinen juttu on, että en ole ostanut peittoprojektiin kuin mustaa lankaa
ja senkin huikeasta alesta.

Lisää värihaastejuttua löytyy haasteen pääsivulta täältä.

perjantai 5. syyskuuta 2014

Värihaaste 1/6: Punaiset ja violetit

 
Päätän pitkän blogihiljaisuuden ja lähden mukaan värihaasteeseen, jonka löysin KnitCrochenatorin blogista. Samalla tulee inventoitua omia lankavarastoja ja pääsee suunnittelemaan syksyn uusia neuletöitä.
 
Kuvassa siis varastoni puna- ja violettisävyiset langat: villaa Virosta, Fabelia, Bravoa, pellavalankaa vyyhdillinen ja kaikenlaisia mystisiä jämiä, taitaapa olla vähän huovutusjuttuihin ostettua Eskimoakin. Noista punamustista langoista teen ehkä itselleni villatakin, mutta ohje on hakusessa. Saa vinkata kivoja malleja, kiitos.
 
Lankoja kuvatessa alkoi melkein hirvittämään (vain melkein) varastojeni määrä. Kovasti yritin päättää, että ostolakko on aloitettava, mutta jo samalle päivälle repsahdin ja hankin (hyvästä alesta) seiskaveikkaa pari kerää. Aivan turhaa itsensä kiusaamista potea syyllisyyttä lankaostoksista, eikö olekin?