Olen muutaman vuoden merkinnyt muistiin kirjat, jotka olen lukenut tai kuunnellut. Tämä vuosi ei tee poikkeusta. Kirjasaldo on aika hurja, enemmän kuin yksi per viikko, kaiken muun väkertämisen ohessa näytän löytävän aikaa myös lukemiselle. Äänikirjojahan voi ahmia neuloessa tai siivotessa tai autoillessa, mutta näistä taisi vain neljä tai viisi olla ääniversioita. Ja koska paikkakunnalla on loistava kirjasto, niin vain yksi kirjoista on oma, muut lainattuja.
Kuvassa olevan Nesbön sain joululahjaksi ja tuo Fakiiri joka juuttui Ikea-kaappiin on lainastosta ja ensimmäisten parinkymmenen sivun perusteella huikean hauska. Näiden kanssa on nyt seuraavaksi hyvä mennä sohvan nurkkaan.
Punaisella olen merkinnyt vuoden parhaat lukukokemukset ja pisteytin lukemani seuraavasti:
* = Miksi luinkaan?
** = Parempiakin on tullut luettua
*** = Perushyvä
**** = Oikeasti hyvä
***** = Huippu
1. Jo Nesbö: Punarinta ****
2. Kaarina Davis: Toisinnäkijän päiväkirja ****
3. Arnaldur Indridason: Mestaruusottelu ***
4. Indrek Hargla: Apteekkari Melchior ja Olevisten kirkon arvoitus ***
4. Peter Franzén: Samoilla silmillä ***
5. Saara Kesävuori: Tarkasti vartioitu **
6. Laurie Frankel: Ikuisesti yhdess@*****
7. Grégoire Delacourt: Onnen koukkuja *****
8. Vera Vala: Kosto ikuisessa kaupungissa **
9. Tuula Karjalainen: Tove jansson -Tee työtä ja rakasta ***
10. Roope Lipasti: Halkaisukirvesmies *****
11. Belinda Bauer: Kadonneet lapset****
12. Marko Kilpi :Kuolematon *****
13. Liisa Väisänen: Verkkaisuuden filosofiaa *****
14. Lionel Shriver: Poikani Kevin *****
15. Henning Mankell: Wallander ****
16. Donna Leon: Pedon palkka ***
17. Satu Rämö ja Katja Lahti: Vuoden mutsi 2 ****
18. Markus Kajo: Kettusen kuudes aisti ***
19. Mia Kankimäki: Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin*****
20. Sinikka Nopola: Eila, Rampe ja elämän tarkoitus ***
21. Jukka Salminen: Polkupyörällä maailman ympäri ***
22. Stuart Clark: Luonnon voima ***
23. Pauliina Rauhala: Taivaslaulu *****
23. Tuomas Kyrö: Kunkku ****
24. Annika Luther: Opettajainhuone **
25. Sari Pöyliö: Pölynimurikauppias ja muita äitien erehdyksiä **
25. Miina Supinen: Säde *****
26. Juha Numminen: Kyyhkynen **
27. Stephen King: Tohtori Uni ****
28. Mari Jungstedt: Neljäs uhri****
29. Tove Jansson: Vaarallinen juhannus ***
30. Liza Marklund: Ajojahti ***
31. Reidar Palmgren: Lentämisen alkeet **
32. Mikko Rimminen: Hippa **
33. Leena Lehtolainen: Rautakolmio **
34. Maria Dueñas: Ommelten välinen aika ****
35. Anneli Vainio: Eksyvä löytää: matkustamisen ja matkallaolon tärkeydestä ***
36. Ville Haapasalo: Et kuitenkaan usko ***
37. Erik Axl Sund: Varistyttö *****
38. Anja Snellman: Pääoma***
39. Helen Fielding: Bridget Jones: Mad about the boy ****
40. Kaija Juurikkala: Äitikirja***
41. Ari Wahlsten: Jobikirja **
42. Riikka Pulkkinen: Vieras***
43. Maeve Binchy: Seitsemän talvista päivää ***
44. Juha-Pekka Koskinen: Ystäväni Rasputin: romaani****
45. Riikka Pulkkinen: Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän ****
46. J.D. Salinger: Sieppari ruispellossa *
47. Miika Nousiainen: Maaninkavaara ****
48. Jens Lapidus: Vip-huone *****
49. Merja Tuominen-Gialitaki: Koko kylän pidot***
50. Jo Nesbö: Isänsä poika *****
51. Anna Gavalda: Lempi ei ole leikin asia ****
52. Anna-Leena Härkönen: Kaikki oikein ***
53. David Nicholls: Varamies *****
54. Jari Tervo: Revontultentie ***
55. John Steinbeck: Helmi **
56. Eveliina Lindqvist: Salainen päiväkirja eläintiloilta ***
57. Rinna Saramäki: Hyvän míelen vaatekaappi ****
58. David Nicholls: Samaa matkaa *****
59. Heikki Hietala: Hotelli Tulagi***
60. Antti Holma: Järjestäjä****
61. Wendy Lower: Hitlerin raivottaret***
Välillä lukeminen täytyy keskeyttää ja katsoa telkusta Illallinen yhdelle, uudenvuodenperinteistä se ehdoton.
Wikipedia kertoo seuraavaa:
Illallinen yhdelle (Der 90. Geburtstag oder Dinner for One) on saksalaisen televisioyhtiön Norddeutscher Rundfunkin (NDR) vuonna 1963 tuottama 18-minuuttinen lyhytelokuva. Se perustuu englantilaisen kirjailijan Lauri Wylien kirjoittamaan sketsiin, ja siinä esiintyvät brittinäyttelijät Freddie Frinton ja May Warden. Illallinen yhdelle on kulttielokuvan asemassa Saksan lisäksi mm. Pohjoismaissa, joissa sen esittämisestä televisiossa uudenvuodenaattona on tullut perinne. Se on Guinnessin ennätysten kirjan mukaan maailman uusituin televisio-ohjelma.