sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Pakkasriemuja


Hiljaiseloa täällä blogin puolella on kestänyt jo viikon. 
Touhua on kuitenkin ollut, suunnitelmia monellakin elämänsaralla. 
Eilen kävin kaikki lankani läpi ja olipahan inspiroivaa hommaa. 
Pari kerää sain illalla jo tehtyä pois kuleksimasta, mutta niistä joskus myöhemmin.

Kun taas tuli kunnon pakkanen, 26 astetta, niin piti lähteä leikkimään ulos.
Kun kuuma vesi kohtaa roiskeina miinus kaksikymmentäkuusiasteisen ilman, näky on upea.

Seuraava kuva olisi voinut toimia kuva-arvoituksena, 
mutta vettä, tiskiainetta ja hitunen glyserolia, niin pakkanen hoiti loput.
Siitä, kun olen viimeksi puhallellut saippuakuplia, on kulunut jo aika kauan.



Vuorimäntykin sai omat koristepallonsa.

Välillä piti käydä sisällä lämmittelemässä ja jatkaa taas leikkimistä.

Palaan taas lankapallojen pariin, joten mukavaa talvipäivän jatkoa kaikille!

6 kommenttia:

  1. On nämä vaan hienon näköisiä =). Minua kiinnostaa tietää, poksahtaako nuo saippuapallot heti, vai jääkö pitemmäksi aikaa tuommoisiksi ?

    VastaaPoista
  2. Varmaan kaksi viidestäkymmenestä säilyi ehjänä maahan saakka. Suurin osa nousi korkealle, kun ilma sisällä kuplassa on kuitenkin aika paljon lämpimämpää kuin ulkoilma.

    VastaaPoista
  3. Hauskoja kuvia... eipä tulisi heti mieleeni lähteä näillä pakkasilla ulos saippukuplia puhaltamaan. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  4. Voi lapsethan on ihan innoissaan saippuakuplista, kiitos vinkistä. Olen eka kertaa sun blogissa ja liityin lukijaksi. Ois kiva jos tulisit kylään Aurinkokujallekkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos! Kävin vastavierailulla ja samat sanat, liityin lukijaksi. Mukava blogi sinulla!

      Poista