Pihabongauksen saldo jäi tosi laihaksi: yksi harakka ja kaksi talitiaista. Pakkasta on -25 astetta, joka vaikuttaa kyllä tulokseen. Ja epäilen, että naapurissa voi olla parempaa sapuskaa tarjolla. Lohdutuksena piti sitten lämmitellä mieltä ja katsella vuodenvaihteen lomakuvia Teneriffalta. Sieltä löytyi lintuja, jotka ei tätäkään pakkaslukemaa säikähtäisi.
sunnuntai 29. tammikuuta 2012
perjantai 27. tammikuuta 2012
Bongausviikonloppu
BirdLife järjestää nyt tulevana viikonloppuna pihabongaustempauksen.
Osoitteesta http://www.pihabongaus.fi/ löytyy lisätietoja, mutta ideana on tarkkailla tunnin ajan lintuja omalla pihalla tai muulla paikalla joko lauantaina 28.1. tai sunnuntaina 29.1. Pihabongaus ei ole kilpailu, joten havaittujen lintujen määrä ei ole ratkaisevaa. Osallistumismaksua ei ole eikä ilmoittautumista tarvita.Tarkemmin säännöistä tapahtuman verkkosivuilla ja vinkkinä, tempaukseen osallistuville on luvassa kivoja palkintoja. :)
Joukolla osallistumaan ja hei, samalla voi vaikka neuloa jotain yksinkertaista.
torstai 26. tammikuuta 2012
Kolmen polven lettihuivi
Mystisen näköinen kuva, joka tuskin aukenee muille kuin neulojille. Kun ei ketään kaulamallia ollut saatavilla, niin kuvasin tämän äitini ja minun yhteistekeleen köynnöstuessa. Eli kuvassa kaulaan laitettava lettirinkula Novitan langasta (mahdollisesti Lady Mohair, vuosikertatavaraa), jota äitini varastoista löytyi. Malli Novitan ja varsinainen neulontatyö by äiti. Minä päättelin langanpäät. Käyttäjänä tytär kolmannessa polvessa.
tiistai 24. tammikuuta 2012
Lapaset miehelle
Viimein jotain valmistakin pitkän tauon jälkeen. Tein seitsemästä veljeksestä lapaset ihan omalla mallilla. Peruslapaset, joihin sai lämpimyyttä neulomalla joka toisen silmukan aina toisella värillä. Silmukkaluvun otin suoraan Novitan sivuilta.
Tässä toisessa kuvassa näkyy lapasten lisäksi meidän Jussin jäljet. Ihan kiva kaveri muuten, mutta meni onneton syömään viime kesänä istutetun omenapuun taimen melkein kokonaan (mihinhän ne kanaverkkosuojat unohtui...). Edellinen omenapuu kuoli tapaturmaisesti viime kesän kovissa tuulissa. Taitaa olla taas äitienpäivätoivelistalla taimistolahjakortti. Puutarhahan ei koskaan tule valmiiksi, siitä pitävät luonnonvoimat huolen.
Tässä toisessa kuvassa näkyy lapasten lisäksi meidän Jussin jäljet. Ihan kiva kaveri muuten, mutta meni onneton syömään viime kesänä istutetun omenapuun taimen melkein kokonaan (mihinhän ne kanaverkkosuojat unohtui...). Edellinen omenapuu kuoli tapaturmaisesti viime kesän kovissa tuulissa. Taitaa olla taas äitienpäivätoivelistalla taimistolahjakortti. Puutarhahan ei koskaan tule valmiiksi, siitä pitävät luonnonvoimat huolen.
perjantai 13. tammikuuta 2012
Banaanikukkia
Kun en kerran itse saa mitään valmiiksi saakka, niin esittelenpä muiden töitä. Etelänlomalla bongasin matkamuistomyymälästä La Gomeran saarelta tällaisia banaanipuun (tai ruohokasvihan se tarkalleen on) kuiduista askarreltuja kukkasia. Monikäyttöinen kasvi!
Helsingin maaliskuun käsityömessuille mielisi mennä, mutta ennen sitä pitäisi saada jotain entisiä töitä valmiiksi. Työt vaan ikävästi haittaavat harrastuksia, mutta vähän tänään pääsin taas neulomuksen makuun.
Helsingin maaliskuun käsityömessuille mielisi mennä, mutta ennen sitä pitäisi saada jotain entisiä töitä valmiiksi. Työt vaan ikävästi haittaavat harrastuksia, mutta vähän tänään pääsin taas neulomuksen makuun.
keskiviikko 11. tammikuuta 2012
Kukkaterveydys etelästä
Olen pitänyt pitkään blogihiljaisuutta syystä että olen ollut eteläisillä mailla. Teneriffan saarella kävimme ja parasta antia minulle oli tietysti kaikki se mistä ei pääse Suomessa tähän vuodenaikaan juuri nauttimaan eli aurinko, lämpö ja vihreä luonto. Teidellä kävimme ja tutustuimme myös La Gomeran saareen. Ilmat hellivät ja muutenkin oli rentouttavaa lomailla. Eläinpuistossa kuvasin eläinten lisäksi helpompia kohteita eli orkideoja. Lajeista ei mitään tietoa, mutta nättejä ovat.
Blogitauon aikana olin saanut lisää lukijoita, joka lämmitti mieltä kovasti. Tervetuloa uudet lukijat!
Käsityörintama on ollut ihan seisahduksissa, mitään ei ole valmistunut. Lomamatkallakin oli neulomus mukana, mutta silmukkaakaan en tehnyt. Ehkä viikonloppuna löytyy aikaa ja inspiraatiota taas väkerryksillekin.
Tämä orkidea oli lapsista suorastaan pelottava. |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)