perjantai 29. kesäkuuta 2012

Toisen romu on toisen aarre


Vanhat saniteettikalusteet ovat saaneet mökillä uuden elämän. Pytty ei ole aivan antiikkia ja siinä oli jo vuosi sitten orvokkeja, mutta vanha lavuaari liiterin seinässä on tämän kesän oivallus.

keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Lapsosen kirjomus


Lainasin alkukuusta kirjastosta jonkun kirjonta-aiheisen kirjan, ja eilen sadepäivänä nuoremman tyttären inspiraatio iski. Kaapin kätköistä löytyi pilalle huovuttunut villapaita, ostettu kirppikseltä tarkoituksena huovuttaa sitä hieman pienemmäksi, mutta paitahan kutsahti nukenvaatekokoon. No, ei heitetty menemään, aika tavaran kaupitsee, kuten äitini tapaa sanoa, ja nyt villapaidasta tuli kirjottu pannulappu. Tyttäreni ihan itse suunnitteli koko projektin alusta loppuun ja äiti on niiiiin ylpeä.

KYH-tempaustyöni etenevät, on niin kylmät ja sateiset ilmat, että muut hommat eivät juuri innosta.

tiistai 26. kesäkuuta 2012

Korvikset

KYH-työ numero 14, korvakorut virkkaamalla. Lankaa oli muutamia metrejä, eikä mitään aavistusta, mitä se oli. Mitään ohjettakaan minulla ei ollut, vaan virkkailin fiilispohjalta kakkosen koukulla. Varastosta ei löytynyt kullanvärisiä koukkuja, joten oli tyytyminen näihin hopeisen värisiin. Nyt on kuusi KYH-työtä valmiina.

lauantai 23. kesäkuuta 2012

Aloitukset tehty ja jotain jo valmiina

Kaikki KYH-tempauksen aloitukset on nyt tehty ja jotain sain jo valmiiksikin.

  KYH-työ nro 7 Kesäpipo
puikot nro 3
Lanka Trysil Garnin Dalia -bambusekoite
kulutus 60 grammaa 

Ihana lanka ja loistava ohje. Lankaa jäi vajaa kerä, jotain yritän saada siitäkin aikaan.

torstai 21. kesäkuuta 2012

Kiitos! 1-v. täynnä

Tasan vuosi sitten perustin tämän blogin ja tästä bloggaamisesta muodostuikin minulle yllättävän kiva harrastus. Postauksia olen tehnyt melkein 150, kommentteja olen saanut melkein neljä- ja puolisataa ja lukukerrat ehtivät nousta lähelle kymmentätuhatta ja lukijoitakin on jo 52.
Tämä lämmittää mieltä ja innostaa jatkamaan.

Olen pääosin pysytellyt käsityö- ja puutarha-aiheissa, mutta valokuvaaminenkin on tullut mukaan. Ja ehkä hankin joskus tulevaisuudessa (toivottavasti lähitulevaisuudessa) ihan oikean järjestelmäkameran. Toistaiseksi näpsin kuvani Pentaxin pokkarilla.

Pokkarillani ikuistin pihan Makamik-purppuraomenapuun kukinnan 
kiitokseksi Teille, jotka tänne blogiini pistäydytte.

Syvä kumarrus ja kiitos!

keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Alkukirjainhaaste #LE

Alkukirjainhaaste on palannut tauolta. 
Kesäkuun loppuun kuva-aihe on LE -alkuinen suomenkielinen sana.
LEIJONA Narvasta Viron matkalta kuun alusta.

tiistai 19. kesäkuuta 2012

Kirjanmerkki rippilapselle ja aloituksia KYHiin


KYH nro 6
ristikirjanmerkki
2,25 koukku


Virkkasin Novitan virkkauslangasta ja ohuesta kimallelangasta ristinmallisen kirjanmerkin rippilapselle. Mitään ohjetta ei tähän ollut, virkkailin fiiliksen mukaan.

Tärähtäneessä alakuvassa on osa KYH-tempauksen aloituksistani. Innostus saada valmista on nyt kova. Muutama työ pitäisi vielä saada alkuun, jotta tempaus etenisi osaltani suunnitellusti.

maanantai 18. kesäkuuta 2012

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

KirjanmerkkiKYHit




Kesälukemiset tarvitsevat kirjanmerkkejä ja Tallinnasta ostetut helmilangat saivat uutta muotoa. Tuon liskon taidan antaa lahjaksi. Ohje on täältä näihin viuhkapitseihin ja liskon tein omasta päästä. Nauhat ovat niitä trikoopaitojen ripustusjuttuja, jotka yleensä leikkaan paidoista irti ja säästän myöhempää käyttöä varten.
KYH-tempauksen työt 2-5 ovat nyt valmiina. Lankaa kului 10 grammaa ja käytin kakkosen koukkua.

lauantai 16. kesäkuuta 2012

Nallearvonnan voittaja on...

...Pirkko. Onnea voittajalle! Nalle muuttaa uuteen kotiin heti kun saan yhteystiedot. Mailia lähetin jo.

Meillä on kesä vasta niin alussa, että lemmikitkin vielä kukkivat ja omenapuu aloitti myös vasta tällä viikolla kukintaansa. Se ainoa, joka säästyi jäniksiltä.

Aurinkoista viikonloppua!

perjantai 15. kesäkuuta 2012

Tallinna vol. 2: Muutakin kuin Karnaluks

Tässä lisää Viron muisteluksia. Tallinnan bussiterminaalissa on valtavia neulegraffiteja.   


Tallinnasta noin 90 kilometrin päässä oleva Sagadin kartano on vierailemisen arvoinen paikka. Kartanon puutarha on myös ihastuttava. Samassa yhteydessä on metsämuseo ja kiva pieni käsityöliike. Sieltä lähti mukaan hahtuvalankaa. 
 
 


Jos meilläkin olisi kattomaalauksia ja kolme metriä huonekorkeutta, voisin harkita tällaista verhoasetelmaa. Sängynpeitteen mallin voisi kopioida omaan virkattuun päiväpeitteeseen jopa tähänkin taloon.



Käsitöitä nämäkin.





Tallinnasta länteen pari-kolmekymmentä kilometriä on upea Keilajoen putous.













Hääparit käyvät laittamassa joen ylittävään riippusiltaan lukon
 ja heittävät avaimen jokeen.








Ja matkailuvinkkinä kaikille erityisesti poikalapsien kanssa reissaaville, lentosatama Tallinnassa on ehdoton. Suuri sukellusvene, vuorovaikutteista tekemistä valtavan paljon ja historiatietoa merisodankäynnistä. Helposti kului melkein kolmisen tuntia kahden tyttölapsenkin kanssa eikä mihinkään tarvinut edes jonottaa.




Muistutan vielä, että arvontaani voi osallistua vielä tämän päivän ajan.


keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Eka KYH valmis

Elämäni ekat junasukat, varsi samasta langasta kuin aiemmin tekemäni vauvan paita. Itsevärjättyä lankaa ei kokonaisiin sukkiin riittänyt, varteen vain. Jatkoin jämillä kantapäät ja teräosat.

KYH nro 1 Junasukat
2,25 puikot
sekalaisia jämälankoja
kulutus 26 grammaa

Kesäyön hullutuksissa on kesken tällä hetkellä ihan mukavasti töitä. Pannulappuja ainakin on tulossa ja sukkia. Lapasetkin aloitin, vaikka tuntuu hullulta tähän aikaan vuodesta vanttuita kutoa (kuten meillä päin sanotaan). Kirjanmerkkejä olen myös virkkaillut. Niistä lisää myöhemmin, nyt on pakko mennä ulkopuuhiin. Kuten kuvasta näkyy, nurmikko on törkeän pitkä.

tiistai 12. kesäkuuta 2012

Tallinna vol. 1: Kasvitieteellinen puutarha




Tallinnan kasvitieteellisessä puutarhassa tulppaanit olivat juuri lopettelemassa kukintaansa, mutta ehdimme onneksi ihastelmaan väriloistoa.






Mitään lajikenimiä en näistä ottanut muistiin 
vaan pelkästään nautiskelin väreistä ja muodoista.




Näiden kuvien myötä voi unelmoida omasta sipulikukkamaasta. Mietin, että miksiköhän noita rimpsureunaisia hennonkeltaisia ei näy leikkokukkina.

Mukavaa päivää kaikille!



sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Lankaöverit

Blogihiljaisuuteni syy on ollut se, että olen ollut reissussa. Kävimme Virossa viiden päivän autolomalla ja kaikenlaista tuli nähtyä ja koettua. Kukkakuvia on kamerassa,  hmm..., satoja ja kaikenlaisia nähtävyyksiäkin tuli filmattua. Kasveilla aion kiusata teitä täällä blogissanikin myöhemmin.


 

 Karnaluksissa oli tietysti pakko käydä ja siellä tuli vedettyä lankaöverit eli mukaan lähti 2150 grammaa lankoja, lähinnä puuvillaa ja sekoitelankoja sekä tietysti vironvillaa. Jämäkuun saldo meni hiukan päälle kilon, joten tilinpäätös on alijäämäinen.














Muitakin oli Tallinnassa kuvaamassa. 




Nallearvontaan voi vielä osallistua viidenteentoista päivään saakka, linkki oikealla.

Nettihiljaisuuteni aikana olin saanut uusia lukijoita, jotka toivotan sydämellisesti tervetulleiksi. Ja suuret kiitokset kaikille kommentteja jättäneille.