sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Pintaa kankaaseen


 Ihan ensiksi kiitoksia ihanista kommenteista edellisen postauksen lapasiin.
Kommentit lämmittävät mieltä!
 
Veljen vaimo on ommellut meille tällaisia tyynyjä käsin. Tarkkaa ompelutyötä on saanut tehdä, näissä on valtava määrä kangasta ja lankaa. Youtubesta löytyy kuulemma ohjeita. Itse en taida olla niin kärsivällinen, että tällaisia jaksaisin ommella. Kiitos siis tyynyistä!
 
Omat käsityöt ovat jääneet ajanpuutteen vuoksi paitsioon.
Jotain on kuitenkin puikolla ja koukkukin on heilunut.

lauantai 15. helmikuuta 2014

Linnunlaululapaset


 Nyt sain onnistumaan unelmieni lapaset, meni aivan kuin Strömsössä. Langat ovat jämiä, harmaa on vuosikertalankaa mummolan omista lampaista ja viininpunainen ehkä Novitan Floricaa.


Ilmainen ohje on täältä. Kovasti pelkäsin, että lanka ei riitä, mutta sitä meni vain 66 grammaa, eikä tarvinnut tehdä mitään yksiväripeukaloviritelmää. 2,5 bambupuikoilla päästelin menemään.


Omaan käteen nämä jäävät ja istuvatkin vallan mainiosti. Antaa lintujen laulaa kevätlaulujaan!

perjantai 14. helmikuuta 2014

Hyvää ystävänpäivää!

 
Mitä voisi lahjoittaa sille,
joka omistaa jo kissankellon,
vanamon, säteet kevätauringon,
jolla on talvi ja syys
– kävisikö ystävyys?
Elina Karjalainen
 
Hyvää ystävänpäivää!

torstai 13. helmikuuta 2014

Sininen virkattu huivi

Tämän huivin olen saanut valmiiksi jo aikaa sitten, mutta esittely täällä blogissa on viipynyt. Ensimmäiset silmukat virkkailin jo viime vuoden puolella lämpimämmissä tunnelmissa.
Lanka on Vikingin Nordlysiä ja sitä kului 194 grammaa, yksi kerä jämää ja toinen uutena juuri tähän huiviin hankittuna. Koukku taisi olla nelonen.
 
Aiemmin olen tehnyt samalla ohjeella ruskeasävyisen huivin.

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Lapaset ja huivi


Minua lahjottiin virkatulla huivilla ja kuopustani lapasilla. Huivi on hyvin yksinkertainen, ketjusilmukkaa ja pylväitä, mutta oikein toimiva ja kaunis. Lapasten lanka on Novitan Teddyä ja jotain mustaa mysteerilankaa ja ne eivät ole kuplalapaset, vaikka kovasti kuplilta näyttävätkin. Äitini näitä on meille rakkaudella väkerrellyt. Kiitos!