torstai 6. maaliskuuta 2014

Mikä kaikki voi mennä pieleen?


 Näitä lapasia tein pitkään ja huolimattomasti. Aloituksessa tuli sellainen ajatusmoka, että teenpäs pienet lapaset äkkiä välityönä. Siis ohutta lankaa ja Novitan lapaslehdestä ruusulapasten ohje puikoille. Ei mieleen juolahtanut, että silmukkamäärä on aika suuri, eli ei nämä kovin nopsaan valmistuneet. Lieventävänä asianhaarana mainittakoon, että aloitin nämä aika väsyneenä laskettelureissupäivän päätteeksi, jolloin ei ihan ajatus ollut kirkkaimmillaan.

 
 
 
Seuraava kardinaalilmoka tuli, kun posottelin kirjoneuletta menemään niin innolla, että unohdin laittaa peukalolangan ja kohtuullisen lähellä kärkeä vasta älysin, että tokihan käyttäjällä peukalokin on. Inhoan purkamista, mutta nyt oli pakko. Muutenkin tein jatkuvasti virheitä ja piti peruutella aika monta kertaa. Ruusut olisi pitänyt ohjeen mukaan tehdä peilikuviksi, mutta senkin mokasin, mutta sitä en jäänyt itkemään, kivat näistä tuli näinkin. Lahjaksi nämä menevät, ovat kokoa 4-vuotias.


 
Ruusulapaset Novitan lapaslehdestä
Lankana merinovillainen Babyull Lanett ja Dropsin alpakka
Kulutus 36 grammaa
Puikot 2,5 mm

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti