lauantai 20. heinäkuuta 2013

Hyötyvirkkausta


Muutaman KYH-tempauksen työn olen saanut valmiiksi ja aika tavalla mennään nyt hyötylinjalla. Tyynen patalappua oli pakko kokeilla ja mukava olikin, kiitos Tintille joka on ohjeen julkaissut täällä. Käytin tähän puuvillaisia jämälankoja ja reunus piti tehdä eri langalla kuin varsinainen lappuosa, mutta ei haittaa. Lankaa kului 48 grammaa.

Reunaan kokeilin ohjetta kirjasta Virkkaa ja viimeistele: 150 koristereunusta ja -kulmaa. Kirjassa on aivan ihania ohjeita ja upeita väriyhdistelmiä.

Sitten ennen ja jälkeen -kuvat. Jakkara, jonka keinonahkaistuin on kulahtanut jo viime vuositunhannella, oli saanut peitokseen pylväillä virkatun jämälankasuojuksen. Se palveli tehtävässään useita vuosia ja juuri ennen KYH-tempauksen alkua siihen tuli pieni reiän alku. Se ehti ennen uuden valmistumista kasvaa jo aika suureksi.

Uusi on sitten tänään päässyt tehtäväänsä. Kiinteitä silmukoita, akryylilanka vanhoista varastoista ja sitä kului 60 grammaa. Ei mikään varsinainen ihanuus, mutta hoitaa tehtävänsä.



5 kommenttia:

  1. Oikein kaunis rahin päällinen:)

    VastaaPoista
  2. Just tuommosta tuolinpäällystä mietin, että osaisko virkata. Aattelin nimittäin ite jossain vaiheessa kokeilla kasata koko jakkaran. :) Hienosti ainakin sulla on onnistunut. :)

    VastaaPoista
  3. Kylläpä Prusiluskalla on ihana blogi :)

    VastaaPoista