torstai 22. maaliskuuta 2012

Mummotossut

Virkkailin osana jämälankojen hävitysurakkaani itselleni isoäidinneliötossukat Dropsin ohjetta aika vapaasti mukaellen. Alkuperäisessä ohjeessa lanka oli Paris ja Ruututohveli mallin nimi, mutta ristin mielessäni nämä mummotossuiksi. Värit on aika räväkät, jotenkin kesän värejä odetellessa kaipaa tällaista kirkasta revittelyä. Kyllä näillä kotona tepastelee.

Ohje tossuihin on kiva ja ne valmistuivat nopeasti. Lankaa näihin upposi tasan 100 grammaa. Langat olivat täysin randomeja sekoitenökkösiä, joista osaa käytin kaksinkertaisena, jotta vahvuudet edes jotakuinkin pysyivät samana.

Näistä tossuista tuli mieleeni eka koulun käsityötunnin isompi virkkaustyö sen pakollisen patalapun jälkeen, eli kelta-oranssi-punainen pieni olkalaukku, jonka tein kolmannella luokalla. Mihin lienee joutunut koko laukku. Eka ompelutyöni on ollut (taas sen pakollisen käsityöpussin jälkeen) puuvillakankainen kukkakuvioinen yöpaita, jota nuorempi tyttäreni nyt käyttää.

5 kommenttia: