sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Joulukalenterisukat valmiina


Nyt ne ovat valmiit ja fiilikset on kohdillaan, vaikka sukissa on monia heikkouksia.
Siis jämälankavillasukkajoulukalenterisukat, joita tempaustelin joulukuun. 
Lisää tempauksesta löytyy täältä.
Viimeisellä viikolla tahti vähän hiipui, mutta alkukuun luukut tein joka aamu ennen töihin lähtöä.
Sukkien jalkaan saamisessa pitää vähän singutella, eiväthän nuo kirjoneuleosuudet kovin jousta. Kantapään silmukointi ei vaan ota onnistuakseen, vaikka olen sitä treenannut parikin kertaa. 
Pitäisi vielä treenata lisää, pakkohan tuo on onnistua joskus. 
Värit ovat aika, ööö, hhmmm, juu, mutta ideahan oli, että jämistä tehdään ja kunkin päivän ohjeen mukaan, eli merkitys on jokaisella raidalla.
Ja kun langat ovat aitoa jämää, niin niiden paksuudet vaihtelivat.
Pakko oli kierrosten määriä soveltaa.
Ja jossain kohdassa oikea ja vasen sukka menivät sekaisin, mutta en antanut senkään haitata.


Kärjimmäisten raitojen tarinat olen postaillut täällä ja täällä
Vasemman sukan musta raita kuvaa lempisupersankariani, Milla Magiaa. 
RGB Colour Picker valitsi minulle punaisen oikean sukan nilkkaan.
Kiinalaisessa horoskoopissa olen sika, joten possukin on päässyt sukkaan. 
Wikipedian satunnaisten artikkelien perusteella valittu väri on olympiarenkaiden ja Paavo Nurmen kunniaksi vihreä, johon sotkin kahta jämälankaa. 


Lempisukkieni vastaväreiksi tulivat vihreä ja violetti. 
En osannut päättää, kun minulla on kahdet lempisukat ja molempien vastavärit halusin mukaan. 
Lempikukakseni valikoitui ruusu ja kiva kirjoneulekuvio blogisivulla olikin, sitä voisin käyttää muuallekin myöhemmin. 
Pikku Myy ei juuri erotu, tuli aivan karmea värivalinta.
Koska asun käpykylässä, valitsin lähimmän oikean kaupungin jääkiekkojoukkueen värit eli mustan, keltaisen ja valkoisen. Kärppää en kuitenkaan ruvennut kirjomaan.
Yötaivaani on aika kesäinen ja viimeisen värin minulle valitsi anonyymi kalenterisukkailija ja se oli sininen, minulla aika vaaleana versiona.

Mietin jo välillä, että jos mämmin sukat niin, että niitä ei voi pitää, niin kahdentoista vuoden päästä minulle on jämälankavillasukkajoulukalenterisukista takan reunalla jokaiselle joulukuun  kalenteripäivälle oma sukka, johon voi piilottaa jonkun yllätyksen. No, onneksi sopivat jalkaan!

Iso kiitos Vyyhdille ja Neulistille, kiva kalenteri ja mukavia värinvalintaohjeita.




6 kommenttia:

  1. Komeathan noista tuli. Löysin googlettamalla ohjeen silmukointiin neulomalla ja se on hyvä, järkeenkäypä ja lopputuloksesta tuli ihan siisti ensikertalaisellakin. Ohje löytyy täältä; http://toisetajatukset.blogspot.fi/2014/01/silmukointi-neulomalla.html
    Noin niinku vastaisen varalle....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tuosta ohjeesta, pitää kokeilla, josko tuo onnistuisi paremmin.

      Poista
  2. Kyllä nämä minusta on kauniit jämälankasukat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ainakin hirvittävän hauskaa oli näitä tehdä. :)

      Poista