lauantai 31. joulukuuta 2011

Uusiosukat

Näin uudenvuoden alussa tulee tehtyä kaikenlaisia lupauksia. Lupaan olla edellisvuotta ekologisempi ja ostaa vähemmän kaikkea valmista.

Sain joskus arpajaisvoittona kauniit villasukat, joista kuluivat pohjat puhki. No parsittiin. Kuluivat taas, kovalla pidolla kun olivat.  No en enempäänsä parsimaan alkanut varsinkin kun likakin oli jo niin pinttynyt, että alkuperäinen kaunis luonnonvalkoinen ei enää ollut kovin kaunis.
Ennen

Purin teräosan pois ja neuloin varteen uudet terät. Lankana oli mummolan omista lampaista kehrättyä ohutta villaa, kunnon lampaanrasvaista ja haisevaa (tuoksuvaa?) ja takuulla lämmintä. Lampaat ovat olleet taivallisessa lampolassa jo varmasti yli 50 vuotta. 

Jälkeen
 Jos jollakulla on tähän sukkaan ohjetta tiedossa, niin voisin kokeilla tehdä alkuperäisenlaiset. Minulla ei taidot riitä, että olisin osannut pelkästään sukkaa mallina käyttäen tehdä samanlaiset.

ONNEA JA MENESTYSTÄ UUDELLE VUODELLE 2012 JA MUKAVIA BLOGIHETKIÄ!

4 kommenttia:

  1. Noinhan ne onkin hienot sukat. Samalla lailla minäkin uusin sukkiani, mitäs sitä hyvää vartta roskiinkaan heittämään :)
    Oikein Hyvää Uutta Vuotta Sinulle !

    VastaaPoista
  2. Lampaanvilla kuulostaa ja näyttää tosiaan lämpimältä.

    Hyvää uutta vuotta ♥

    VastaaPoista
  3. Hienoa uusiokäyttöä! Hyvää Uutta Vuotta Sinulle!

    VastaaPoista
  4. Hyvää Uutta Vuotta!
    "Ennenvanhaan" muistan äidin aina käyttäneen varret uudestaan. Säästää myös aikaa, terät valmistuvat nopeasti.

    VastaaPoista