sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Sommerblau Þingvellirissä


Alennusmyynnistä ostamistani Katia Darling -merinokeristä yksi päätyi huiviksi, 
jonka ehdin saada valmiiksi Islannin matkalle. 



Jäätävä tuuli ja nollaa hipovat lämpötilat pitivät huolen, että huivi oli tarpeen.




Þingvellir oli yksi must see -kohteistani ja pakko sanoa, että en pettynyt. 
Kaunis ruska ja turistimassojen puuttuminen olivat 
selkeästi hieno juttu tämän vuodenajan suhteen.

Paikka on se, jossa Amerikan laatta ja Euraasian laatta erkanevat toisistaan
 ja jossa on 900-luvulla aloitettu parlamentin toiminta.
 Alue on kansallispuistoa ja se on YK:n maailmanperintökohde.


Huivi on tosiaan yhdestä 50 gramman kerästä
 ja sen voi tehdä juuri niin suureksi kuin lankaa riittää. 
Ohje ilmainen, Ravelryssä nimellä Sommerblau. 
Kevyesti saa valmista yhdessä illassa.
Jos vaikka jotakuta kiinnostaa nopea joululahjaneulomus.



   Tasamaan kasvattina olin jo haltioissani tästä pienestä putouksesta, 
mutta matka jatkui Gullfossille. 





 Mittasuhteita on mahdoton tallentaa kuviin, mutta sanattomaksi veti.





2 kommenttia:

  1. Hieno huivi! Ja upeita maisemia. Islannissa voisi olla kiva päästä joskus käymään.

    VastaaPoista