torstai 29. lokakuuta 2015

Villapaitamaailma


Islantilaiset villapaidat, lopapeysat, olivat Reykjavikissa jokaisen turistikaupan valikoimissa. 
Itse suuntasin kuitenkin Handknitting association of Icelandin liikkeeseen, 
joita olisi löytynyt useampikin ihan kaupungin keskustan alueelta.
Hyllyt notkuivat Istexin villoista tehdyista paidoista ja muista villa-asusteista. 
Itse on sortunut ostamaan mitään valmista, vaan keskitin ostokseni lankoihin. 
Perinteiset Alafosslopista neulotut paidat olivat pääosassa, 
mutta myös Lettlopista oli kaikkea ihanaa.

Einbandista oli neulottu kämmekkäitä. Kivoja, tykkäsin.


 
Vielä viime viikolla pakkanen ei ollut selvästikään päässyt puraisemaan Reykjavikissa puistojen istutuksia. Aika jännältä näytti, kun samaan aikaan kukat kukkivat ja oli kaunis ruska. 


 Reykjavikin kaupunkikin oli sään harmaudesta huolimatta värikäs.
 
Hallkrimskirkjan tornista näki yli koko kaupungin.
 

Matkamuistomyymälöistä olisi voinut hankkia t-paitaversion lopapeysasta. 

 
 Jos ostamiani paitalankoja jää jämiksi, ne päätyvät todennäköisesti pipoksi tällä mallilla.

 Hauskaa päivän jatkoa!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti