lauantai 27. syyskuuta 2014

Ruususukat jälleen kerran


 
Minulla on muutamia sukkaohjeita joihin tulee palattua kerta kerran jälkeen.
Yksi niistä on Kardemumman Ruususukat. Lanka on Seiskaveikkaa ja nyt tein sukat itselleni.
Koko on 41 ja lankaa kului 126 grammaa.
 
 
Tykkään väriyhdistelmästä. Aiemmin olen tehnyt sukat musta-punaisena ja harmaa-lilana.
Ja ohjehan on mitä mainioin, voin suositella.
Omaan jalkaan teen yhden kuvion enemmän kuin ohjeessa, jotta jättikoipeni sukkiin mahtuisi.
 
Myöhästyin tämän syksyn sukkasatotempauksesta, mutta sukkailen ihan itsekseni.

3 kommenttia:

  1. Kauniit sukat. Pitää myös itse koitaa tuota jossain vaiheessa soveltaen hieman ohuemalle langalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olen miettinyt, että ohjetta voisi soveltaa niinkin, että piirtelisi oman ruutukaavion korvaamaan ruusuja ja tekisi muuten ohjeen mukaan.

      Poista
  2. Ruususukat ovat kauniita. Ite olen kutonut niitä viidet tai kuudet ja pidin niiden kutomisesta. Malli on helppo.
    Mietin myös, että miten ohje mahtaisi toimia Nalle-lankaan. . .

    VastaaPoista