torstai 10. lokakuuta 2013

Vuosikertasukat ja paljastuksia

Sukkasadonkorjuuseen tein itselle sukat Kool aid värjätystä tuntemattomasta langasta ja aidosta villalangasta. Villalanka on peräisin mieheni mummon jäämistöstä ja se on todennäköisesti 1940- luvulla tyrnäväläisestä lampaanvillasta kehräytettyä. Lanka on aika ihanaa, sormet saivat lanoliinihoidon neuloessa ja tuoksukin on hyvin lampainen. Välillä langassa oli heinänvihneitä ja oljenpätkiä. 2,25 puikoilla neuloin, eli aika ohutta lanka on ja toivottavasti kestävyyttäkin olisi, 100 prosenttista villaahan nämä ovat. Kulutus oli 70 grammaa. Mietin kyllä, olisko pitänyt vielä muutama vuosikymmen odotella, että olisin voinut neuloa satavuotiasta villaa.

Ja sitten haasteeseen, jonka sain Ruutilta.

Haasteen säännöt...
1. Jokaisen pitää kertoa 11 asiaa itsestään
2. Pitää vastata haastajan 11 kysymykseen 

3. Täytyy keksiä 11 uutta kysymystä
4. Täytyy valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa 

5. Täytyy kertoa kenet on haastanut
6. Ei takaisin haastamista...


11 asiaa minusta

1. En ole Facebookissa.
2. Luen nyt Jari Tervon Esikoista. Yksi lempikirjailijoistani.
3. Kengännumeroni on 41-42.
4. En ole koskaan ollut blondi, vaikka monia muita hiusvärejä olenkin ehtinyt kokeilla.
5. Epämieluisin kotityöni on ehdottomasti ikkunoiden pesu.
6. Haluaisin osata leipoa kunnollista rieskaa puu-uunissa.
7. Aion vielä opiskella jotain vierasta kieltä. Ehkä italiaa tai espanjaa.
8. Haaveilen Islanninmatkasta.
9. Tykkään käydä kylpylöissä.
10. Lempielokuviani ovat Schindlerin lista ja Pulp Fiction.
11. Olen ollut töissä eläintarhassa teinityttönä.


Ruutin kysymykset ja vastaukseni niihin.



1. Osaatko ratsastaa? Joo, varmaankin. Ainakin 20 vuotta sitten osasin.

2. Oletko koskaan vaihtanut autoon renkaita? Olen, viime kerrasta tosin on jo aikaa useampia vuosia.

3. Millaiset olisivat lempivillasukkasi - kuvaile. Ohuet, pitsineuleiset ja väriltään violetit tai vihreät.

4. Kuinka pitkän matkan luulet jaksavasi sukeltaa järviolosuhteissa? 5-8 m, tuskin enempää.

5. Miksi ryhdyit kirjoittamaan blogia? Omaksi iloksi ja käsityöpäiväkirjaksi. Samalla saa blogiyhteisöistä inspiraatiota.

6. Mistä asioista pidät syksyssä ja talven odotuksessa? Kynttilöistä, ruskasta, marjastuksesta ja sienestyksestä.

7. Minkä haluaisit tällä hetkellä eniten? Totaalisen sressinpoiston, ehkä matkan läheisten kanssa.

8. Millainen on hyvä sauna? Puulämmitteinen hirsisauna veden äärellä. Terva saisi tuoksua.

9. Onko sinulla fobioita? Pitkään luulin että ei ole, mutta lievä ahtaan paikan kammo löytyi viitisen vuotta sitten.

10. Lähtisitkö tuntemattoman kanssa käymään kalassa jos hän pyytäisi? Joo, lähtisin.

11. Haittaako lannan haju maaseudulla? Ei haittaa, sikalan haju on toisin aika kamala, mutta onneksi lähimpään sikalaan on matkaa.

Haastamilleni uudet 11 kysymystä tulevat tässä:
1. Kissa vai koira?
2. Järvi vai meri?
3. Tee vai kahvi?
4.  Kesä vai talvi?
5. Juna vai lentokone?
6. Zumba vai jooga?
7. Mökki vai matka?
8. Illanvirkku vai aamuvirkku?
9. Sauna vai kylpyamme?
10. Tennarit vai korkkarit?
11. Kirja vai leffa?


Ja haastan seuraavat:
Weba
Heidi
Hepsi

4 kommenttia:

  1. Ihanat sukat!
    Kiitos haasteesta. Olen kyllä yleensä jättänyt nämä haasteet väliin, mutta katsotaan innostunko tähän vastaamaan. Mukava oli lukea sinun vastauksiasi. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan fiiliksen mukaan. Ja kiitos kun olet liittynyt lukijakseni.

      Poista