perjantai 25. tammikuuta 2013

Lahjapipo

Meillä koko sukupolvien ketju neuloo. Äitini teki tällaisen pipon, jonka oli alunperin ajatellut itselleen, mutta josta tulikin sitten pipo minulle. Minulla ei ole niin paljon pipoon täytettä kuin äidillä, joten mahtuu minulle paremmin. Lanka on Austermanin Fusion, mutta en tiedä oliko tähän jokin ohjekin olemassa.

Mietin, että pitäisi laskea tämän huushollin kaikki pipot, mutta totesin pienen harkinnan jälkeen, että urakka on aika iso ja voi aiheuttaa jopa ahdistusta, joten jätän ajatuksen ainakin toistaiseksi.

1 kommentti:

  1. On se vaan ihana, että neulomisen taito siirtyy äidiltä tyttärelle. Ihana on pipo - niitä ei koskaan ole liikaa.

    VastaaPoista