perjantai 15. kesäkuuta 2012

Tallinna vol. 2: Muutakin kuin Karnaluks

Tässä lisää Viron muisteluksia. Tallinnan bussiterminaalissa on valtavia neulegraffiteja.   


Tallinnasta noin 90 kilometrin päässä oleva Sagadin kartano on vierailemisen arvoinen paikka. Kartanon puutarha on myös ihastuttava. Samassa yhteydessä on metsämuseo ja kiva pieni käsityöliike. Sieltä lähti mukaan hahtuvalankaa. 
 
 


Jos meilläkin olisi kattomaalauksia ja kolme metriä huonekorkeutta, voisin harkita tällaista verhoasetelmaa. Sängynpeitteen mallin voisi kopioida omaan virkattuun päiväpeitteeseen jopa tähänkin taloon.



Käsitöitä nämäkin.





Tallinnasta länteen pari-kolmekymmentä kilometriä on upea Keilajoen putous.













Hääparit käyvät laittamassa joen ylittävään riippusiltaan lukon
 ja heittävät avaimen jokeen.








Ja matkailuvinkkinä kaikille erityisesti poikalapsien kanssa reissaaville, lentosatama Tallinnassa on ehdoton. Suuri sukellusvene, vuorovaikutteista tekemistä valtavan paljon ja historiatietoa merisodankäynnistä. Helposti kului melkein kolmisen tuntia kahden tyttölapsenkin kanssa eikä mihinkään tarvinut edes jonottaa.




Muistutan vielä, että arvontaani voi osallistua vielä tämän päivän ajan.


3 kommenttia:

  1. Onpa tosiaan upean nàkòinen matkailukohde!

    VastaaPoista
  2. Kiitos,kun kuljetit matkallasi. Kiva katsella mitä kaikkea voi löytää reissulla,tosiaan muutakin kuin se Karnaluksi.

    VastaaPoista
  3. Keilajoki, sen putous, silta lukkoineen...voi kun ne pääsisi joskus näkemään ihan vain vaikka hetkeksi. Kaunista!
    Ja mitä kukkaloistoa.

    Kivaa kun päästit matkallesi mukaan =D

    VastaaPoista