lauantai 10. maaliskuuta 2012

Lomameininki

Aloitin hiihtolomani reissulla Viroon. Kävin ekaa kertaa elämässäni Karnaluksissa ja paikka täytti kaikki odotukseni. Ihan hulluuteen en onneksi sortunut kaikkien lankahoukutusten keskellä, varsin kohtuullinen loppusaldo  ;)
Omat ostokset: oikeaa villaa, paria sukkalankaa ja tuo kimaltava punainen lanka ensi joulun jouluväkerryksiin. Metallilangat päätynevät askartelujuttuihin.

Pieni pala Karnaluksin lankaosastosta.

Ja tässä puuvillalankojen nurkkaus.
Karnaluksissa vierähti kevyesti yli neljä tuntia ja pitempäänkin olisin viihtynyt, mutta matkaohjelma ei antanut myöten.

Ruokapaikan läheltä bongasin hauskan talon.


 Ja matka jatkui viikonlopun Helsingin kädentaitomessuille ja sieltä keräsin lähinnä ideoita. Kotiin lähti niiden lisäksi korttiaskartelusälää ja fanttilankaa Ikeahakkerointiin, josta myöhemmin lisää.


Toissapäivänä piipahdettiin sitten toisessa naapurimaassa, Haaparannassa. Matka kului neuloen, mutta valmiina ei ole vielä mitään. Pakollinen prinsessaleivoskin tuli syötyä.

Ikeasta lähti mukaan keittiövermettä ja askartelu/tuunausjuttuja ja tällainen Sansavieria cylindrica -kasvi, eli keihäsanopinkieli. Näistä on olemassa letitettyjäkin versioita. Saas nähdä, onnistunko hoitamaan tätä!


Ja kun hiihtolomaa vietellään, niin onhan sitä hiihdettykin ja hanget kutsuvat nytkin. Vielä on pari päivää lomaa jäljellä, nautiskelen nyt niistä. Aurinkoista viikonloppua kaikille täällä piipahtaville!


8 kommenttia:

  1. Oooo...mikä kauppa! Mitenkäs hintataso Suomeen verrattuna?

    Mukavaa loppulomaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hinnat olivat useimpien lankojen kohdalla reilusti halvemmat kuin Suomessa, ehkä jotain Novitan seiskaveikkaa saa halvemmalla markettien tarjouksista täältä kotimaasta. Ompelukoneet oli reilusti halvempia, kaikenlaiset tarvikeet ompeluun ja neulontaan oli myös reilusti halvempia. Jos on jotain isompaa projektia tiedossa, niin kannattaa käydä, ainakin jos asuu etelässä.

      Poista
  2. Näyttäisi olevan sellainen paikka, jossa meikä pyörtyisi jo heti ovella :D.

    VastaaPoista
  3. Olen kerran käynyt tuolla Karnaluksissa ja täytyy sanoa, että jonkinlainen shokki tuli - ei oikein meinannut osata valita mitään, kun kamaa oli ihan hirrrveesti. JA toisaalta olisi halunut kaikkea. Lopulta mukaan lähti vähän lankaa ja helmiä, mutta uudelleen jos pääsis, osaisi jo varautua.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Kivat ostokset teit! Kävin itsekin siellä hiihtolomallani ekaa kertaa. Valikoimaa on :)

    VastaaPoista
  5. Ihania löytöjä!!Ihanaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
  6. Kivoja löytöjä olet tehnyt Karnaluksista :) Se on kyllä sellainen paikka että! Aina sieltä jotain mukaansa löytää ;)

    VastaaPoista
  7. No johan olet reissunnu! Karnaluksi on kyllä oikea paratiisi, pitäis päästä uudelleen minunkin sinne....ostamaan kaikkea 'tarpeellista'...

    VastaaPoista